Meillä on liuta lapsia kotona.  Ne osaavat lentää.  En osaa vielä liittää kuvia tänne tekstin sekaan, kun en ole ehtinyt opetella.  Kuviin pistin kuitenkin lapsukaisista yhden otoksen odottamaan jatkotoimia.  Opettelen oikeasti näitä tämän blogin saloja, kunhan tässä jaksan ja kerkeän.  

Väsyttää vieläkin - yhdet päiväunet on päivässä otettava.  Muuten voin hyvin - kiitos luojan ja kirurgin! 

 Olen kotona - pääsin suoraan TAYSIsta kotiin - ei tarvittu toista sairaalaa toipumiseen.  Leikkaus oli vaikeampi kuin oli ennakoitu, koska kasvain oli jo ehtinyt kiertyä aivovaltimona ja näköhermon ympärille.  Nopeasti lähdin kuitenkin toipumaan.  Nyt täällä lintujen mekastusta kotona kuuntelen ja välillä käyn ulkona hyttysten ruokana. Isäntä hellästi huolehtii.  

 Nyt tuli leikkauspäivä.  Se on 31.5.  No, loppuupahan odottaminen - vaikka kyllä tuo kallon avaaminen kauhistuttaakin.

Leikkaus aikaistui lähes kuukaudella. Puutarhan kevätyöt pysähtyvät tähän.  Rehottakoon luonto! 

Isäntä töissä, minä lintujen kanssa kotona.  Lievän epileptisen kohtauksen räppäsi tuossa kaupungilla asioidessa, joten en taida uskaltaa nyt edes sitä yhtä ainutta kevytsiideriä isännän töistä tultua juoda....   Wappukarusellini on tänä vuonna se, että lajittelen sukkia:  kortisoni on tuonut kuukaudessa viisi lisäkiloa, koivet ovat nesteen täyttämät, eli turvoksissa.  Niinpä pitää lajitella sukat, joissa on löysät varret.  Tiukkavartiset saavat odottaa tulevia kesiä.

Ostin torilta itselleni semmoisen tikun päässä olevan pienen muumi-ilmapallon ja isännälle kuusi donitsia.  Sitten puoli kymmeneltä bailataan, kun hän tulee kotiin:  minä heilutan sitä muumia ja hän juo sidukkaa ja syö donitseja.  Ja menee ajoissa nukkumaan, kun seitsemältä pitää olla taas töissä.

Eipä me yleensäkään olla vappua juhlittu, joten menetys ei ole suuri, vaikka nyt onkin tavallistakin niukempaa tämä biletys.  Onneksi minulla on tulla ruokakaupan "lelusiideriä" iso puteli, niin pääsen minäkin vähän juhlinnan tunnelmaan.  Korkeat skumppalasit tekevät ihmeitä!       Pilli taitaa löytyä, serpentiiniä ei.  No, kieputetaan vaikka villalankaa - samapa tuo, kylmäkin on ulkona.  

Spotifysta löysin yhden nuoruusaikojeni suosikkilaulajan:  Joan Baez.  On siinä naisella ääni!   Undutkin tykkäävät, kovasti innostuivat mukana veisaamaan.  

 Eilen oli tosi tosi väsy päivä. Olo lähinnä semmoinen, kuin olisi ottanut liikaa lääkkeitä - töhnö ja tönkkö.  Illalla tajusin syyn. 

Historiaa:  Olen ollut vuoden väsynyt.  Luulin pitkään olevani vain väsynyt.  Niin voimakasta väsyminen kuitenkin oli, että iltaisin en jaksanut työpäivän jälkeen tehdä mitään, ja sunnuntai-iltaisin pelkäsin uutta tulevaa työviikkoa.  Koti on ollut pitkään kauhistuttavassa kunnossa.  Mies tekee sen minkä pystyy, ei ole valmiin odottaja. Jos olisi, emme olisi yli 30 vuotta kestäneet yhdessä.  Viime kesänä havahduin siihen, että minähän eläkesäännösten mukaan voisin päästä osa-aikaeläkkeelle.  Mainitsin siitä ohimennen miehelle.  Hänen reaktionsa:  mikset jää?   Siis voisiko olla oikeampaa vastausta!  "MIKSET JÄÄ!"   Suunnittelu alkoi, tähtäimenä 1.8.2010.  Vaan ei tämä mennyt ihan niin.

Väsymys jatkui ja paheni.  Syksyllä alkoivat päivittäiset päänsäryt ja viikottaiset auralliset migreenikohtaukset.  Tuohon osa-aikaeläkesuunnitelmaan liittyen vyörytin tulevia vuosilomia aikaisemmaksi, ja olin lomalla joulukuussa (Egyptissä) ja tammikuussa ja maaliskuussa ja taas toukokuussa.  Luulin, että pärjään. Toisin kävi.  Jo syyspuolella huomasin, että näkökentässä maisema liikkuu omituisesti, ei pysy vakaana.  Seliseli:  väsynyt vaan liikaa, loma korjaa.  Väsymys paheni.  Mies jos vähänkin sanoi, että tarttis tehdä sitä tai tätä, pillahdin aina itkemään: ÄLÄ LUETTELE MULLE TÖITÄ, MINÄ EN JAKSA!  M I N Ä    E N   J A K S A!   Tasapainovaikeuksia alkoi myös olla. Tammikuussa jouduin miettimään jokaista askelta, etsimään  kadulla katseelle kiintopisteen pysyäkseni pystyssä.  Jos satoi viistoa lunta tai jouduin ihmisvilinään, olin pulassa. Niihin tilanteisiin loin mielikuvan kiskoista ja kiskokengistä.  Niiden avulla sain jotenkuten pidettyä kulkemisen vakaana ja suorassa.  Todennäköisesti raahasin hiukan jalkojani, mutta se on pienempi paha.

21.1. raahauduin lopulta lääkärille.  Kirjaan sen tapaamisen tänne joskus tarkemmin, nyt totean vain, että hänen mielestään kaikki johtuu siitä, että olen ylipainoinen ja minulla on isot rinnat ja sen takia kireät niskat ja siitä johtuu huimaus ja pääkipu.  No, ylipainoinen olen, ja isot rinnat on - siitä eteenpäin sitten kaikki onkin lääkärin mielikuvituksen tuotetta.  Sairaslomaa vähän sentään kirjoitti. Pääsin toiselle lääkärille, ja hänen kauttaan pään tutkimuksiin - siitäkin myöhemmin enemmän.  Minulta löytyi sitten aivokalvokasvain: silmien takana, melkein keskellä päätä, oikean ohimolohkon vieressä.  Siisti, tarkkarajainen kasvain, joka leikataan alkukesästä. Ei ole tunkeutunut aivokudokseen, mutta tietysti painaa siellä kudoksia, ja on saatava pois. 

Kasvain on ärsyttänyt ohimolohkoa ja aiheuttanut minulle ohimolohkoepilepsian (ollut jo syyskuusta saakka, nyt maaliskuussa vasta oire sai nimen).  Tajuntaani en menetä, kohtaukset ovat toisenlaisia. Kuitenkin: lääkityksiä pläjähti:  Epilepsialääkitys, aivoturvotukseen ja -paineeseen kortisonipillerit ja niiden vuoksi vatsasuojalääkitys.  Se, miksi olen nyt väsynyt, johtuu lääkitysmuutoksesta.  Epilepsialääkkeet väsyttävät, kortisoni virkistää (ja turvottaa kauheasti, ynnä ilmeisesti pistää mahaa kuralle).  Kortisonia vähennettiin.  Siispä: virkistävää troppia vähennettiin.  Sen vuoksi minua väsyttää.  

Sunnuntai-iltaisin tunnen itseni 85-vuotiaaksi mummeliksi, kun jaan lääkkeitä dosetteihin. Enhän tämä ole minä!  Ja kuitenkin olen. 

Sinnittelin töissä.  Työtehtäviä sain vähentää, mutta ei siitä silti enää mitään oikein tullut.  Muisti- ja keskittymisvaikeudet ja ajattelemisen käyminen työlääksi haittaavat ihmissuhdetyöntekijän hommia aika pahasti.  Nyt olen sairaslomalla: tällä erää heinäkuun loppuun.  Toivottavasti leikkaus kesäkuussa todellakin toteutuu. Sitten perään kesälomat.  Syyskuun puolivälissä osa-aikatöihin - aikaisintaan.......................... jos kaikki menee hyvin.  

Läpä läpä.  Nyt tähän päivään:  Aurinko loistaa ihan siniseltä taivaalta.  Undulaatit mekastavat aamusta innostuneina.  Ystävä tulee iltapäivällä käymään.  Päästään pihalle grillailemaan.  Aijjai, täytyykin häntä varoittaa: olen viime näkemän paisunut todella paljon (osin väsymyksestä johtuva liikkumattomuus, viimeiset viisi kiloa kortisoni), lisäksi on muistettava kertoa, että nuo mustat läiskät ranteessa ja molemmissa kyynärtaipeissa ovat ihan terveydenhuoltohenkilöstön aikaansaannoksia - ei taudin.  Ettei huolestu ja pelästy toinen raukka.  

Toivottavasti tämä riivatun väsymys menee piakkoin ohi.  Kynteni syyhyävät päästä räpeltämään tämän blogin ulkoasua.  Vaan eipä sitä kannata puoliunisena aloittaa, menee homma hukkaan, kun nukahtaa kesken kaiken.  

Olen täti-ihminen, ensi vuonna täytän 60 vuotta.  No, onneksi se tapahtuu aprillipäivänä - loiventaa vähän.

Mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä:  istun kotona tietokoneen ääressä. Mies lähti töihin. Linnut mekastavat selkäni takana: 12 undulaattia.   Tietokoneesta kuuluva intialainen raga-musiikki laulattaa lintuja.   Musiikissa itsessään ei ole sanoja, joten sopii siihen päälle lintujen veisata.   Nuo tirrit ovat "kotona asuvia lapsiani".  

Väsytää  hiukan, en taida nyt kirjoittaa kovin pitkään.  Olen sairaslomalla kolmatta päivää.  Sairasloma kestää ainakin heinäkuun loppuun.  Odotan aikaa leikkaukseen. Päästäni löytyi aivokalvokasvain, ja se poistetaan kesällä. Väsymyksen  ja lievien näköhäiriöiden vuoksi neurologi laittoi minut saikulle.  No, näköhäiriöitä on nyt monenlaisia: paitsi että omassa näkökentässä vähän välillä näkyy omituisuuksia, on tullut myös ulkonäköhäiriötä yhä enemmän.  Kortisonit turvottavat.  Kuusi kiloa kuukaudessa.  Ei hyvä.

Olen kirjoitellut monilla foorumeilla, mutta ne ovat kaikki joku tietty siivu elämästä: linnut tai painonhallinta tai aivokasvain tai matkailu tai tai tai...... Tänne varmaan höpisen sitä sun tätä, kunhan nyt pääsen alkuun. Vaikealta tuntuu tämä aloittaminen. 

Värkkään tämän blogin aneemista ulkonäköä kunhan kerkeän ja jaksan.  Aikaa nyt on.  Leikkaukseen on vielä noin kaksi kuukautta. 

Laitoin tämän blogin nimeksi "basaarialue".   Basaareistahan tarttuu mukaan kaikenlaista.  Välillä tekee löytöjä, joistakin hankinnoista iloitsee pitkään ja toistuvasti, jotkut olisivat saaneet jäädä hankkimatta, välillä on tullut kirkkaasti "kusetetuksi" jne.   Ihan kuin elämässä.  Sen vuoksi Basaarialue.  

Nyt en jaksa enempää. Ei liiku ajatus